UKK: Poissaolot & peruutukset


Koiralla alkoi juuri juoksu, milloin voidaan palata koulutukseen? Kun on kulunut vähintään 25 vuorokautta vuodon alusta ja koira on varmuudella täysin vuodoton :)

Koira sairastelee, milloin voidaan palata koulutukseen? Varmista eläinlääkäriltä, milloin hänen mielestä on turvallista osallistua koulutukseen – sekä oman koirasi että muiden koirien kannalta

Koira on sairas tai sillä on juoksu Ilmoittaudu Korvaustuntijonoon ennen tuntia ja osallistu tunnille kuunteluoppilaana, jotta pääset harjoittelemaan läksyjä kotona.

“Olen vuorotöissä, voinko silti osallistua kursseihin?” – Kyllä voit! Ilmoittaudu kurssille normaalisti, ja ilmoittaudu työvuorojen vuoksi väliin jäävien tuntien osalta Korvaustuntijonoon, niin saat suorittaa kyseiset tunnit ilmaiseksi toisessa ryhmässä!

Kaikki kurssit on nyt suunniteltu siten, että POISSAOLOT EIVÄT OLE HAITAKSI KURSSIOSALLISTUMISELLE! Eli jokaisen kurssin jokainen koulutustunti on itsenäinen koulutuskokonaisuus, joten tunnit voi suorittaa missä järjestyksessä tahansa!

Yksi vaihtoehto on myös 6:n kerran lajikohtainen sarjakortti, jonka turvin voit suorittaa kurssin omaan tahtiisi.

Harrastuslajien osalta suosittelemme vuorotyöläisille myös edullista Vuosipaikkaa – silloin harrastaminen on niin halpaa, ettei poissaolot haittaa! :) Näin tulee treenattua riittävän säännöllisesti vuorotöistä huolimatta! :) Lisäbonuksena Vuosipaikkalainen saa osallistua Vapaavuoroille ja moneen muuhun lisätreenimahdollisuuteen ilmaiseksi! :)

TosiTreenaajaPaketin lunastanut saa myös ilmoittautua kaikkien poissaolojensa osalta Korvaustuntijonoon, mikä ei koske muita vakiryhmäläisiä, eli TosiTreenaaja saa todellakin 52 täyttä treenikertaa vuodessa lajiin katsomatta – hinnaksi tulee siis vain 7,27 euroa / viikko! :)

“Joudun olemaan kurssilta pois työvuoron / koiran juoksun / lapsen sairastumisen / auton hajoamisen / muun syyn vuoksi.” – Poissaolot eivät ole este kurssiosallistumiselle, ja poissaolot pystyy suorittamaan myöhemmin korvaustunteina – riippumatta poissaolon syystä, KUNHAN olet ilmoittanut poissaolosta ennen tunnin alkua! :) Ohjeet löytyvät osoitteesta: http://www.koirakoulu.net/korvaustuntijonoon.php. Force Majeure -tapauksissa (esim auto hajoaa matkalla Koirakouluun) hyväksytään myös viime tingan poissaoloilmoitukset, mutta täytä lomake samantien kun huomaat, että ette ehdi tunnille.

Kaikki kurssit on nyt suunniteltu siten, että POISSAOLOT EIVÄT OLE HAITAKSI KURSSIOSALLISTUMISELLE! Eli jokaisen kurssin jokainen koulutustunti on itsenäinen koulutuskokonaisuus, joten tunnit voi suorittaa missä järjestyksessä tahansa! Vakiryhmille ei ole erillistä korvaustuntijärjestelmää, Vakiryhmien poissaolot voi “korvata” osallistumalla Vapaavuoroille :)

“Aloitimme kurssin, enkä pääsekään seuraaville tunneille työesteen vuoksi, voinko vielä perua kurssin / saada rahat takaisin / vaihtaa uuteen kurssiin?”Peruutusehtojen mukaisesti maksupalautuksen / kurssin vaihtamisen mahdollisuus on päättynyt, mutta voit ilmoittautua kaikkien poissaolojen osalta ennen tunnin alkua ILMAISEKSI Korvaustuntijonoon/korvaustuntijonoon.php, oli poissaolon syy mikä tahansa, joten maksetut tunnit eivät mene osaltasi hukkaan! :)

“Miksi kursseille on peruutusaika?” – Kurssiryhmän täytyttyä on kursseillemme yleensä pitkät jonotuslistat. Mutta jos peruutus kurssille tulee viime tingassa, ovat jonotuslistalla odottaneet ehtineet jo tehdä muita suunnitelmia, eivätkä pysty enää järjestämään osallistumistaan kurssille. Siksi peruutusten kursseille pitää tulla 14 vuorokautta ennen kurssin alkua, jotta joku muu pääsee lunastamaan kurssiosallistumisen itselleen. Myöhemmin tulleiden peruutusten ja poissaolojen osalta meillä on kuitenkin käytössä ainutlaatuinen Korvaustuntijärjestelmä, joka varmistaa sen, että jokaisella on mahdollisuus päästä suorittamaan maksamansa tunnit sairastumisista ym huolimatta! :)

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Olen lukenut ja hyväksyn sitovat ilmoittautumis- ja peruutusehdot ja suoritan kurssimaksun heti ilmoittautumispäivänä.

Lisää sähköpostosoite johanna.tammiala@koirakoulu.net osoitekirjaasi ja varmista, että sähköpostiohjelmasi hyväksyy kaikki tästä osoitteesta lähetettävät meilit, myös ryhmäviestit – näin varmistat, että ryhmääsi koskevat tiedotteet saavuttavat sinut, eivätkä päädy esimerkiksi sähköpostiohjelmasi roskapostisuodattimeen.

Laita viestikenttään maksajan nimi, koiran nimi ja tapahtuma, jolle olet ilmoittautunut. Netissä suorittamasi ilmoittautuminen on kaikissa tapauksissa sitova, ei vaihto- eikä palautusoikeutta.

Kaikki tiedustelut, kysymykset ja yhteydenotot hoituvat parhaiten sähköpostitse
johanna.tammiala@koirakoulu.net

Puhelinsoittoihin emme pysty kouluttaessamme valitettavasti vastaamaan.

HUOM! Jokainen tapahtumiin osallistuva tai tapahtumapaikalla vieraileva vastaa itse omasta, lastensa sekä koiransa turvallisuudesta.
Jokainen huolehtii omaisuudestaan ja vakuutusturvastaan liikkuessaan tapahtumaalueella tai osallistuessaan tapahtumiin, ja vastaa itse koiransa mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Kurssilaisille ei siis ole erillistä vakuutusta.

Koiran kiima, tiineys tai sairaus on ehdoton osallistumiseste koiralle, ja lääkärin- tai eläinlääkärintodistuksella on mahdollista osallistua myöhemmin vastaavalle kurssitunnille tai vastaavaan tapahtumaan samalla ilmoittautumismaksulla.
Pidätämme oikeuden muuttaa kurssin aikataulua. Jos kurssi pidetään muina kuin ennalta ilmoitettuina harjoitus- ja varapäivinä, on osallistujat oikeutettuja maksupalautukseen, mutta et muihin korvauksiin.

*******************************************************************
Koirakoulu.net ja EU:n yleinen tietosuoja-asetus:

Keräämme asiakkaidemme osalta seuraavat tiedot:
nimi,osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Nämä tiedot kerätään jo palvelun tilauslomakkeessa. Ilman näitä tietoja emme
voi tarjota palveluitamme, sillä asiakkaidemme tulee olla tunnistettavissa ja
tarvitsemme tietojasi kurssiohjelman ja koulutusohjeiden lähettämistä ja peruutuksista
tiedottamista varten. Tietoja ei jaeta tai käytetä muualla.

Tilaamalla meiltä palvelun ja jatkamalla sen käyttöä, hyväksyt käyttöehtomme.
Sinulla on aina oikeus peruuttaa tilaus ja irtisanoa palvelu ilmoittamalla
siitä meille kirjallisesti / sähköpostilla. Irtisanomisen yhteydessä poistamme pyynnöstäsi
kaikki tiedot sinusta järjestelmästämme.

Jos haluat lisätietoa tai tarkennuksia, ota rohkeasti yhteyttä. 

*******************************************************************

Ilmoittautumis- ja peruutusehdot:

Koulutuksiimme / tapahtumiimme ilmoittaudutaan ennakolta nettilomakkeella. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään hyväksymään ilmoittautumis- ja peruutusehdot, joten ilmoittautuminen katsotaan näiden ehtojen hyväksymiseksi. Ilmoittautuminen on aina sitova.

Oikeudet muutoksiin kurssien aikatauluissa, tapahtumapaikoissa tai kouluttajissa/tuomareissa pidätetään.

Jos perut osallistumisesi koulutuksiin/tapahtumiin aiemmin kuin 14 vuorokautta ennen koulutuksen alkua, maksamasi osallistumismaksu palautetaan kokonaisuudessaan. Jos peruutus tapahtuu vähemmän kuin 14 päivää ennen koulutuksen/tapahtuman alkua, koko osallistumismaksu veloitetaan peruutuksen syystä riippumatta. Ilmoittautumisajankohta ei vaikuta näihin aikarajoihin.

*******************************************************************